TIEDOTE

Suomen Vahvin Mies kilpailu uudistuu, mukaan tulee karsintakilpailut!

Uudistuksen tarkoitus on saada lisää harrastajia lajin pariin ja madaltaa kynnystä lähteä kilpailemaan. Suoraan päätapahtumaan TV-kameroiden eteen hyppääminen lajin parhaimmistoa vastaan, voi olla monelle jännittävä paikka, vaikka kiinnostusta kilpailemiseen olisikin. Tästä syystä tuomme Suomen Vahvin Mies kilpailuun karsinnat, jotta jokaisella olisi mahdollisuus käydä lähempänä kotipaikkakuntaa mittauttamassa oma taso ja toteamassa, miten hienoa hommaa vahvamiesurheilu myös kilpailumielessä on. Harrastajamäärät ovat Suomessa mukavassa kasvussa ja haluamme tällä helpottaa kilpailu-uran aloittamista. Tällä saamme myös rakennettua parempaa urheilijapolkua, kun kisakauteen saadaan välitavoitteita ennen pääkisaa.

Karsintakisat tulevat jo 2023 kisakaudelle! Tämä vuosi on siis tavallaan pilotointi ja homma tulee varmasti hakemaan vielä muotoaan, kun saamme ensimmäisen kisakauden vedettyä läpi. Testaamme järjestelyä ensin vain miehille, mutta tavoitteena on, että sama karsintasysteemi saataisiin lähitulevaisuudessa myös naisille. Karsintakisat eivät ole vain Suomen Vahvin Mies karsintoja varten järjestettyjä kilpailuja, vaan ne ovat jo olemassa olevia kilpailuita, joihin karsinta liitetään. Tarvitsemme naiskilpailijoita maahan vielä lisää, jotta naisille järjestettävien kilpailujen määrä kasvaa, joihin karsinnan voisi liittää.

Karsintana toimivat kilpailut ovat omia itsenäisiä kaikille avoimia kilpailuja, jotka sisältävät Suomen Vahvin Mies karsinnat. Kilpailuissa voi siis olla myös vahvamiehiä, jotka eivät tähtää Suomen Vahvimpaan. Kaikki ovat itse kilpailussa samassa sarjassa normaalisti, lopuksi vaan katsotaan sijoituksista Suomen Vahvimpaan karsivien paremmuusjärjestys. Paikat jaetaan niiden mukaan. Karsintakisoja saa kiertää vaikka kaikki, vaikka ansaitsisi paikkansa pääkisaan jo ensimmäisestä. Kisakokemuksen vuoksi näin kannattaakin toimia, jos on mahdollista reissailla. Jokaisesta karsintakilpailusta jaetaan paikat finaaliin kolmelle uudelle henkilölle per sarja. Jo finaalipaikkansa ansainnut urheilija ei siis syö paikkoja muilta.

Karsintakisoihin ilmoittaudutaan suoraa kisan järjestäjälle, kun järjestäjä avaa ilmoittautumisen. Niistä infotaan tällä sekä Facebook -sivulla heti, kun ilmoittautuminen alkaa.

Karsintakilpailut

Vihdin Vahvin
Paikka: Vihti
Aika 10.06.2023

Lapin Vahavin
Paikka: Rovaniemi
Aika: 17.06.2023

Wahvin Woimamies
Paikka: Haapajärvi
Aika: 15.07.2023

  • Doping soppari pitää olla voimassa 3kk ennen pääkisaa. Näin ollen se on voimassa myös ennen ensimmäistä karsintaa.
  • Pääkisa, eli Suomen Vahvin Mies finaali on Power Truck Shown yhteydessä Alahärmässä 11.-12.08.2023
  • Jokaisessa kisassa jaetaan 3 paikkaa pääkisaan sekä avoimessa, että U105 sarjassa.
  • Finaalissa kilpailee siis 10 vahvamiestä per sarja. Yhdeksän karsintojen kautta, plus hallitseva mestari.
  • Edellisen vuoden mestari saa paikan suoraa Alahärmään finaaliin.
  • Karsinnoissa jaetaan myös varasijoja siltä varalta, että finalisteja loukkaantuu tai sairastuu ennen pääkisaa.